Suomi   |   In English

kuvapaikka

Ajankohtaista

Kaija Tuuna on ollut kuumailmapallolennolla mukana jo 46 kertaa

1.2.2008

Tamperelainen Kaija Tuuna on osallistunut  kuumailmapallolennoille ennätykselliset 46 kertaa. Hienoja kokemuksia on karttunut sekä aamu- ja iltalennoilta, kaikilta vuodenajoilta sekä eri paikkakunnilta. Hän on ollut mukana myös jännittävällä yölennolla Jyväskylässä.

asiakkaiden_kokemuksia/kaija_tuuna/kuumailmapallolentaminen_tampere.jpgKaija on myös halunnut jakaa kokemuksensa muiden kesken. Keväällä 2006 hän järjesti merkkipäivänsä kunniaksi lähiomaisilleen lennokasta ohjelmaa aivan konkreettisesti - Tuunan suku lähti kuumailmapalloilla lentoon Tampereelta.

Moni Linnan Pallon asiakkaista on osallistunut lennolle useammin kuin kerran. Hieno elämys halutaan kokea yhä uudestaan. Mukaan kutsutaan omaisia, ystäviä tai työkavereita aina tilanteen mukaan. Kaija Tuunan 46 kuumailmapallolentoa on kuitenkin ennätyksellinen määrä asiakkaan tekemänä - ehkäpä jopa Suomen ennätys.

asiakkaiden_kokemuksia/kaija_tuuna/kuumailmapallolentaminen_maisema.jpg

Näin Kaija Tuuna kertoo itse lentoharrastuksestaan:

- Kuumailmapallolento toteuttaa lapsuuden aikaisen haaveeni - nähdä korkealta ja pitkälle. Kuvittelin itseni pilven reunalle katselemaan alas maahan ja näin se on käynyt toteen. Pilvihän liikkuu ilmavirran mukana aivan kuten pallokin! Lintuperspektiivistä hahmottaa paikat aivan eri tavalla kuin alhaalta.
Eikä lentely suinkaan jää tähän. Haaveena olisi mahdollisimman pitkä yhtäjaksoinen lento...


asiakkaiden_kokemuksia/kaija_tuuna/kuumailmapallolentaminen_nasijarvi.jpgKaija Tuuna valitsi kolme lennoilta ottamaansa valokuvaa, joissa kiteytyy kuumailmapallolentämisen olemus:

Kuva 1 - Tampereen keskustaa etelästä pohjoiseen 17.5.2007
Kuva 2 - Tyypillistä suomalaista maisemaa - peltoa, metsää ja vettä - 16.9.2006
Kuva 3 - Aurinko paistaa pilvien läpi Näsijärveen 13.5.2007 .

Suosittelemme myös tutustumista Kaijan tekemiin kuumailmapallolentämistä käsitteleviin kotisivuihin osoitteessa:

http://kotisivu.dnainternet.net/ktuuna/haave_todeksi.htm