Näin täydellisesti voi joskus kuumailmapallolento onnistua

Anneli ja Jouko Tiitola saivat alkuvuodesta 2012 kolmelta lapseltaan perheineen 50-vuotishääpäivälahjaksi kuumailmapallolennon: juhlapäiväyllätyksen kahdelle. Hyvissä ajoin keväällä varailtiin sopivaa lentopäivää. Heti ensimmäisellä yrittämällä onnistui! Kesäkuun alun perjantaipäivä alkoi upean sään merkeissä ja illalla sää oli hyvin tyyni ja täydellisen kaunis pallolentoa varten.

Lähtö tapahtui aivan suunnitelman mukaisesti Annelin ja Joukon kodin lähellä olevan koulun kentältä. Pallon lähtöä oli valmistelemassa lapsia perheineen. Kyläläisiä ja muita kerääntyi katsomaan lähtöä.

70 (800x533)           85 (800x533)

Anneli ja Jouko näkivät kotinsa Haapamäen ja kotimaisemansa yläilmoista pallon noustessa (kuva alla vasemmalla).              

Maisemia etelän suuntaan Kuohenmaan yläpuolelta, alla Roine, takana Mallasvesi (kuva alla oikealla).

89 (800x450)      IMG J0036 (800x450)

Matka jatkui Roineen ylle. Pallo suuntasi hitaasti melkein tyynessä ilmassa Kaivannon kanavan suuntaan. Molemmat ovat kotoisin Saarikylistä ja tuttuja, rakkaita maisemia, järviä ja saaria ihailtiin. Heidän poikansa Kimmo perheineen seurasi veneellä kuumailmapallon matkaa järveltä käsin. Kuvassa oikealla pojanpoika Eero mallailee, kuinka hyvin Mummu ja Vaari mahtuvat pallossa lentäessään sormien väliin. Siis Eero pitää palloa näpeissään!

150 (800x533)           120 (800x533)

 

IMG J0053 (800x450)

 

    Kimmon vene tyynellä järvellä pallosta      kuvattuna. Pallo lipui hitaasti, hitaasti Kaivannon kanavan suuntaan, mutta aivan kuin olisi muistanut jotain pallo todellakin kääntyi n. 90 asteen kulman ilmassa ja ottikin suunnaksi Annelin ja Jouko lapsuuden kodit ja heidän mökkinsä.

 

 

IMG J0063 (800x450) 

     Näkymät Joukon lapsuuden kodin suuntaan.

 

 

 

 

 

IMG J0067 (800x450)

 

   Joukon ja Annelin 50-vuotisen taipaleen rakas paikka, heidän mökkinsä seutu. Itse mökki jää juuri piiloon kuvasta.

 

 

 

 

IMG J0068 (800x450)

   

   Annelin lapsuudenkodin aluetta, Apajapohjan Anttilaa. Oikealla näkyy naapurin talo, jonka viereen pallo laskeutui, siis n. 300 m päähän Annelin lapsuuden kodista ja alle kilometrin päähän Joukon lapsuuden kodista.

 

 

 

IMG SS0347 (800x533)

 

   Upean lennon jälkeen kilisteltiin maljoja ja lentoa on muisteltu moneen kertaan sen jälkeen. Ystävien ja sukulaisten kanssa on katsottu valokuvia kaikille tutuista maisemista. Ja taisipa olla kesän upein ilma!

 

Uutisarkisto